Arkisto: December, 2017

Vuoden surkein luontokuvaaja

 

Haluaisin olla tosi hyvä luontokuvaaja. Haluaisin kuvata kasvien  yksityiskohtia, revontulia. Kuvani leviäisivät somessa ja niitä ihasteltaisiin.

Oli vaehaen kostea keli

No en ole. Jotain tapahtui, kun digikamerat tulivat. Ennen otin ihan kelpo kuvia. Tosin kuvasin lähinnä kaivauskuoppien ilmiöitä, arkeologi kun olen. Ne kuvauskohteet eivät paljon tuulessa heiluneet. Ainakaan muutamaan tuhanteen vuoteen.

Poelloe oikein paein

Sitten ostin digikameran ja muutaman lisääkin. Tuhansia kuvia isoille muistikorteille. Niistä promille käyttökelpoisia. Ehkä keskittymiskykyni hävisi kinofilmien myötä. Ennenhän piti harkita jokainen ruutu, koska niitä oli rajoitettu määrä. Kehityskin maksoi.

Taessae kuvassa on peuranpyyntikuoppa

Tuttu luontokuvaaja neuvoi, että kuvani paranisivat huomattavasti, jos edes horisontin tälläisin suoraan. Se onkin ainoa, mikä ottamissani kuvissa on nykyään paremmin.

 

Menin kuvienkäsittelykurssille. Jos saisin edes jälkikäteen taiteiltua kuvistani parempia. Näin ajattelin. Mutta ei minulla ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä paneutua asiaan kunnolla.

Kirjoittaja itse synkissae aatoksissa

Jätin yrittämisen ja tajusin olevani onnellisempi luonnossa ilman kameraa, kun en yritäkään tallentaa luontoa suorakaiteeseen. Muiden ottamia luontokuvia kyllä katselen oikein mielelläni. Ne ovat tosi hienoja.

 

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Luontopalvelujen tiedottaja.

Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lue lisää

x