Vinkit Suomen luonnon päivän viettoon kouluille ja päiväkodeille 2019

Sibeliusboksi

SUOMEN LUONNON PÄIVÄÄ VIETETÄÄN AINA ELOKUUN VIIMEISENÄ LAUANTAINA. KOULUISSA JA PÄIVÄKODEISSA PÄIVÄÄ EDELLISELLÄ VIIKOLLA TAI PÄIVÄSTÄ VOI TEHDÄ LAUANTAIKOULUPÄIVÄN.

  • Tee luontoretki!
  • Kokoa Sibeliusboksi!
  • Kerää mustikoita ja leivo piirakka!
  • Nuku yö ulkona!
  • Nauti Suomen luonnosta!

 

SIBELIUSBOKSI

Tiesitkö, että Suomen arvostetuin säveltäjä Sibelius kantoi mukanaan tulitikkurasiaa, johon hän oli kerännyt mukaansa palan suomalaista metsää? Näin hänellä oli taskussaan pieni rasia, jonka sisältöä nuuhkaisemalla saattoi karata kirjoituspöydän ääreltä takaisin suomalaisten honkien suojaan.
Suomen luonnon päivänä ja sitä edeltävällä viikolla koululaiset ja päiväkotiryhmät lähtevät ulos luontoon. Yhtenä ohjelmanumerona lapsille on suunniteltu oman Sibeliusboksin rakentaminen.

Miettikää yhdessä mitä teidän Sibeliusboksinne voisi sisältää; millaiset pienet luonnosta kerätyt esineet tuovat mieleen kivoja muistoja luonnosta? Onko se jotain mikä tuoksuu? Jotain mikä tuntuu mukavalta kädessä (esimerkiksi sileä kivi)? Jotain mikä näyttää kauniilta? Jotain mistä tulee mieleen jokin hauska luonnossa tapahtunut asia? Esineitä kerätessäsi muistathan jokamiehenoikeudet (esimerkiksi sammaleen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa)!

Jokainen lapsi saa oman tyhjän tulitikkurasian, johon kerää luonnosta muistoja tuovia luonnonesineitä. Kaikkien esineiden täytyy mahtua tulitikkuaskiin, joten esineet pitää valita huolella. Joitain esineitä voi myös aikuisen avustuksella leikata pienemmäksi (esimerkiksi irrottaa kävyn suomun tai lyhentää oksaa sopivan mittaiseksi). Lopuksi kaikki pääsevät esittelemään miksi valitsivat juuri kyseiset esineet. Lisätehtävä: Sibeliusboksien sisällöt tarinoineen kootaan koko ryhmän yhteiseksi tauluksi, josta tarkastellaan miten erilaisia pieniä esineitä luonnosta löytyykään ja miten monenlaisia kivoja muistoja luontoon voi liittyä.

Oppitunneilla voidaan lisäksi koristella rasioita maanläheisin värein, tutustua Sibeliukseen, opiskella jokamiehenoikeuksia, puhua luontosuhteesta tai tehdä Sibeliusboksista Suomen luonnon päivän ”kortin” kotiinviemisiksi.

Tietoa jokamiehenoikeuksista löydät Mappa.fi -materiaalipankista hakusanalla jokamiehenoikeudet!

MUSTIKKAPIIRAKKA
Kerätkää yhdessä mustikoita ja leipokaa Suomen luonnon päivän mustikkapiirakka. Mustikan lehdistä voi keittää myös teetä, joukkoon sopivat esimerkiksi vadelman ja mustaherukan lehdet.

Vinkki: Jos piirakan leipomiseen ei ole tiloja tai aikaa, mustikat maistuvat sellaisenaan tai vaikka sokerin ja maidon kanssa!

Vinkki: Pienimpien retkeilijöiden mielikuvituksella voidaan kattaa myös hieno juhlapöytä metsän asukkaille sammalmättäälle tai kalliolle luonnonmateriaaleista.

NUKU YÖ ULKONA
Suomen Latu haastaa neljännen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona 31.8.2019. Majoitteena voi olla teltta, tarppi, laavu tai vaikka kuusen alus. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja jokamiehenoikeuksien suomasta mahdollisuudesta yöpyä ulkona. Yönsä voi viettää metsähotellissa, kansallispuistossa, retkeilyalueilla tai vaikka omalla pihalla. Aina ei tarvitse lähteä kauas, yö oman koulun pihalla on elämys!

Vinkki: pyytäkää perheitä avuksi ja lainatkaa makuupusseja, retkipatjoja ja telttoja tai saisitteko jostakin lainaksi ison puolijoukkueteltan koko luokalle?


METSÄSINFONIA
Oppilaat etsivät yksin tai pareittain metsän äänen ja nauhoittavat sen puhelimilla. Äänistä koostetaan sinfonia. Voidaan toteuttaa myös ilman puhelinta matkimalla ääniä äännellen tai soittimilla tai luonnonmateriaaleja käyttäen. Voitte myös arvuutella löydettyjä ääniä muille: esitellään vaikka pareittain ja jos ujostuttaa voi äänen esittää vaikka puun tai pensaan takaa.

MUSTIKKAMETSÄN TUOKSUT TALTEEN
Kerätään metsän tuoksut tuoksupurkkeihin. Arvuutelkaa, mitä tuoksuja purkeissa on! Tuoksupurkiksi sopii mikä tahansa pieni purkki tai muki. Kannen alla tuoksu voimistuu ja tuoksuja voi voimistaa myös myös kasvin osia murskaamalla tai vaikka pisaralla vettä (vrt. metsä vesisateen jälkeen). Nostetaan tuoksumaljat Suomen luonnolle!      

             
LUONNONMATERIAALIEN TUNNUSTELU
Tunnustellaan silmät kiinni luonnonmateriaaleja: kova vs. pehmeä, kylmä vs. lämmin, sileä vs. karhea, kuiva vs. kostea. Materiaalit voidaan etsiä ja tunnustella pareittain tai tehdä ryhmälle yksi yhteinen tunnustelupaikka metsään.                  

Lisää vinkkejä Suomen luonnon päivän viettoon kouluissa ja päiväkodeissa: MAPPA.fi

Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lue lisää

x