Suomen luonnon päivä on luonnon oma juhlapäivä. Päivää juhlitaan aina elokuun viimeisenä lauantaina, kuten on juhlittu jo vuodesta 2013 asti. Suomen luonnon päivä on kansallisten juhlapäivien uusin tulokas! Tänä vuonna päivälle on liputuksen lisäksi julistettu myös oma leivos: mustikkapiirakka.

Luonnon oma liputuspäivä

Suomineito. Kuva: Eeva MäkinenSisäministeriö suosittaa liputusta Suomen luonnolle 25.8. Tämä on jo toinen kerta, kun Suomella on virallinen liputuspäivä luontonsa kunniaksi. Edellinen liputuspäivä oli viime vuonna. Eri puolilla Suomea nostetaan liput salkoon juhlallisissa tilaisuuksissa. Kuka vain voi ottaa lipun mukaan retkelle ja näyttää, kuinka paljon arvostaa Suomen luontoa.

Mustikkapiirakka julistettiin Suomen luonnon päivän viralliseksi leivokseksi

Jokaisella itseään kunnioittavalla kansallisella juhlapäivällä on oma leivos. Laskiaispulla, runebergintorttu, tippaleipä… Suomen luonnon päivän leivokseksi julistettiin mustikkapiirakka. Sen voi paistaa Suomen luonnon päivän kunniaksi kahvipöytään tai evääksi retkelle. Kokeilunhaluiset nuotiokokkaajat valmistavat leivoksen tulen äärellä.

Kasikymppisistä kutusorakoihin

Suomen luonnon päivän tapahtumakartalle on ilmoitettu monipuolinen tapahtumatarjonta. Suomen ensimmäinen kansallispuisto ja niin ikään ensimmäinen luonnonsuojelujärjestö juhlivat tahoillaan 80-vuotis syntymäpäiviään. Sen lisäksi luvassa on muun muassa jokien kunnostustalkoita, luontoretkiä, tutustumista luomutiloille ja paljon muuta.
Koulut ja päiväkodit voivat viettää Suomen luonnon päivää elokuun arkena lähtemällä suorittamaan luontoaiheisia oppimiskokonaisuuksia vaikkapa mustikkametsään.

Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lue lisää

x